27. tammikuuta 2013

Lukudiplomi-kirjoja


Jos tässä taas yrittäisi sytytellä tätä Leppislamppuakin välillä. Luimme Likan kanssa loppuvuodesta monta kirjaa, joista haluan täällä vielä kirjoittaa. Muutamasta tänä vuonna luetustakin olen postausta suunnitellut. Bloggausmateriaalia siis riittää.

Aloitetaan tämä uusi, toinen blogivuosi kahden Lukudiplomi-kirjan läpikäynnillä.

Mila Teräksen Telma ja salaisuuksien saari kertoo ekaluokkalaisesta Telmasta. Telma ja hänen kaverinsa Eetu löytävät pullopostia, mikä johtaa kirjeenvaihtoon sen lähettäjän, Villiina Mainingin kanssa. Lapset ystävystyvät ja syyslomalla Telma ja Eetu pääsevät yökylään Villiinan luo Tyrskyluoto-nimiselle saarelle. Lapset joutuvat seikkailuun, jossa on noitia, taikureita, aarteita ja yksi kadonnut Eetu. Jännittävistä juonenkäänteistä huolimatta meno ei äidy liian vauhdikkaaksi eikä liian jännittäväksi vaan osoittautui juuri sopivaksi eskarilaisellemme.

- Mutta Herbert Lehmuinen oli nähnyt rannassa tuntemattoman kulkijan, setä kertoo. - Herbert tuli minua vastaan kauppareissulla.
- Jos se oli Eetu? Telma kysyy.
Setä pudistaa päätään. Niin likinäköinen Herbert Lehmuinen ei ole. Entisessä työssään kirjaston hevoskirjaosaston johtajana hän oli kuuluisa tarkasta silmästään. Herbert oli nähnyt rannalla aikuisen. 
- Ja kauppias kertoi minullekin oudosta veneestä rannalla, setä mutisee mietteliäästi.
Telmaa alkaa viluttaa. Voisiko Eetun katoamisella jotain tekemistä saaren kumman kulkijan kanssa? (s. 95-96)

Kirjan kuvituksesta vastaa Karoliina Pertamo. Kuvat ovat kivoja ja mustavalkoisuudestaan huolimatta ne elävöittävät tekstiä mukavasti. Ilman niitä lukeminen voisi pienelle ihmiselle olla turhan raskasta. Kirjathan on tarkoitettu juuri lukemaan oppineille ensimmäisiksi itse luettaviksi kirjoiksi. Me aiomme ehdottomasti lukea muutkin Telma-sarjan kirjat. Tai sitten Likka lukee ne itse, kunhan lukeminen alkaa sujua paremmin. Tällä hetkellä hän lukee yksittäisiä - pitkiäkin! - sanoja ja pahvikirjoja Pikkuveljelle.


Maurice Sendakin Hassut hurjat hirviöt lienee jonkin asteinen klassikko lastenkirjojen joukossa, mutta me törmäsimme siihen ensimmäistä kertaa Lukudiplomin kautta. Kuvakirjassa pieni Max-poika ilkeilee susipuku yllään ja joutuu omaan huoneeseensa ilman illallista. Huoneestaan Max pääsee metsään ja metsästä merelle. Pitkän purjehduksen jälkeen hän saapuu hirviöiden maahan, jossa hän kesyttää hirviöt ja hänestä tehdään niiden kuningas. Koti-ikävä alkaa kuitenkin pian vaivata ja Max päättää purjehtia takaisin kotiin, missä iltaruoka lämpimän höyryävänä häntä odottelee.

Kirjan rakenne on poikkeuksellinen, sillä yksi virke saattaa jatkua monen aukeaman yli. Toisaalta kirjassa on myös monta tekstitöntä kuva-aukeamaa. Kirjan tarina on melko yksinkertainen ja eskarilaiselle tylsä. Ihmettelenkin hieman, mitä kirja tekee koululaisten lukulistalla. Toisaalta helppo teksti lienee sopivaa vasta lukemaan oppineille. 

Minä pidin kirjasta enemmän kuin Likka. Hänestä se tosiaan oli tylsä, mutta minun mielestäni kirja on mielenkiintoisesti rakennettu. Se esittelee hauskasti myös mielikuvituksen voimaa ja sen avulla lasten kanssa voidaan miettiä käyttäytymistä ja sitä, mikä on totta ja mikä ei.

(Lukudiplomi-haaste: tarjottimet Lelulaatikko ja Veijarit)


Mila Teräs - Karoliina Pertamo: Telma ja salaisuuksien saari (Otava 2011)
Kansi: Karoliina Pertamo

Maurice Sendak: Hassut hurjat hirviöt (5. painos Tammi 2009)
Englanninkielinen alkuteos: Where the Wild Things Are (1963)
Suomentanut Heidi Järvenpää

Molemmat lainattu kirjastosta

28. joulukuuta 2012

Kaikki on kiinni näkökulmasta




Magdalena Hain (teksti) ja Saana Nyqvistin (kuvitus) Mörkö Möö ja Mikko Pöö on oivaltavan hauska kuvakirja. Tai oikeastaan kaksi kirjaa yksissä kansissa. Kyseessä on nimittäin kääntökirja, jonka toisessa tarinassa kellarin rappusia ja kellarissa asuvaa pahuutta tutkaillaan Mikko Pöön näkökulmasta: 

Mutta yhtä asiaa Mikko Pöö pelkäsi. Mikko ei halunnut mennä yksin kellariin. Siellä oli pimeää ja pölyistä ja portaiden alla asui jokin kammottava!

ja toisessa samaisia kellarin rappusia ja yläkerrassa asuvaa hirviötä pääsee pelkäämään Mörkö Möö:

Mutta yhtä asiaa Mörkö Möö pelkäsi. Yläkerrassa, aivan sen pään päällä, eli jokin kammottava. Päivisin, kun Mörkö Möö yritti nukkua, ylhäältä kuului kauheaa meteliä ja käkätystä. 

Arvata saattaa, että raukat pelkäävät toisiaan. Eräänä päivänä tapahtuu väistämätön ja kaksikko kohtaa toisensa kellarin rapuissa. Kumpikin on sitä mieltä, että toinen on HIRVIÖ.

Tarinan ja tekstin lisäksi myös kuvitus on mielestäni onnistunut. Sekä Mörkö että Mikko näyttävät hellyttäviltä, sellaisilta jotka voisivat pelätä. Toisen silmissä he näyttävät hirviöiltä ja senkin kuvien perusteella oivaltaa helposti.

Likan mielestä kirja on hauska, ja se luettiinkin monta kertaa. Mutta hänen mielestään tarina jää kesken. "Miksei niistä tule ystäviä?", hän tiedusteli ensimmäisen lukukerran jälkeen. Niin, ehkä olisi odotuksenmukaista, että kohtaamisen jälkeen hirviöt tajuaisivat pelkäävänsä turhaan ja ystävystyisivät. Mikon ja Mörön tarina päättyy kuitenkin kohtaamiseen, mikä korostaa hyvin näkökulmaeroa. Siitähän - näkökulmasta - loppujen lopuksi on kyse kaikessa tulkinnassa.


Magdalena Hai - Saana Nyqvist: Mörkö Möö ja Mikko Pöö (Karisto 2012)

17. joulukuuta 2012

Kipeitä asioita, suuria tunteita


Välillä on vaikea ymmärtää asioita lapsen näkökulmasta tai pukea sanoiksi tunteita, joita on toisinaan itsekin hankala käsitellä. Siksi on hyvä, että on olemassa kirjoja, jotka auttavat näitä isoja asioita ja kipeitäkin tunteita lapsen kanssa tunnistamaan. Tekijäpari Päivi Franzon (teksti) ja Sari Airola (kuvitus) ovat tehneet kaksi tällaista vaikeita asioita esiin ottavaa, hienoa kirjaa: Surusaappaat ja Muuttolintulapsi.



Surusaappaat on tarina Eemi-pojasta ja mummosta, jolla on aikaa ja halua puuhailla pojan kanssa kaikkea ihan tavallista mutta mukavaa. Mutta sitten mummo sairastuu - vakavasti. Eemin vanhemmat eivät kerro, mikä mummoa vaivaa, vaan kuiskuttelevat siitä keskenään. Onneksi Eemi kuitenkin pääsee mummoa sairaalaan katsomaan, vaikka siellä aika kurjaa onkin. Mutta sitten tapahtuu se kaikkein pahin: mummo kuolee ja Eemin sydämeen asettuu asumaan suuri suru, joka ikävän kanssa kasvaa koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi, koska ei pääse pois. Eemi kyllä yrittää päästä siitä eroon, muttei yksin onnistu.

Surusaappaat on kirja surusta ja ikävästä, mutta myös kaiken voittavasta rakkaudesta ja yhdessäolon voimasta. Franzonin teksti on voimakasta ja tunteita herättävää. Meillä itkettiin tätä lukiessa. Suru siis  välittyy lukijoillekin eikä jää paperiseksi. Airolan Eemi on ilmeikäs ja hänen suurista ruskeista silmistään paistaa suru.

Muuttolintulapsi kertoo sekin ikävästä, kaipuusta vanhaan kotiin ja tuttujen ihmisten pariin. Anna on muuttanut uuteen kotiin, korkeaan taloon kaupungissa, joka on kaukana vanhasta kodista. Sopeutuminen on vaikeaa, sillä lapset eivät tahdo Annaa mukaan leikkeihinsä. Hän on yksinäinen ja unohtaa jopa miten hymyillään. Hän tahtoisi lentää muuttolintujen mukana pois ja alkaakin rakentaa itselleen siipiä, joilla hän pääsisi lentoon. Ja niin hän pääseekin! Joka päivä Anna lentää siivillään pilvien päälle aurinkoon, pilvisaaren ilakoivien lasten joukkoon. Lentoretket kuitenkin vaativat veronsa, sillä kukaan ei voi kuulua kahteen maailmaan yhtä aikaa. Lentäminen saa jäädä, mutta onneksi kotipihalta löytyy Otto.

Myös Muuttolintulapsessa tunteet ovat vahvasti läsnä. Tällä kertaa ikävää yritetään paeta mielikuvituksen avulla ja lopulta siitä on apua sopeutumisessa. Airolan kuvitus vahvistaa tuntemuksia tässäkin kirjassa. Alun harmaa kurjuus muuttuu pilvissä kauniiksi aurinkoiseksi iloksi, joka onneksi saapuu viimeisillä sivuilla Annan kotipihaankin.

Molemmissa kirjoissa ongelmana on se, etteivät lapsen vanhemmat osaa lohduttaa.

Hänellä oli ikävä mummoa. Kodista oli kuitenkin tullut yhtäkkiä niin hiljainen, että Eemi ei uskaltanut sanoa mitään. Äiti ja isäkään eivät puhuneet mummosta, vaan yrittivät olla urheita. (Surusaappaat)

Äiti ja isä näkivät Annan ikävän, mutta eivät osanneet lohduttaa. He kaipasivat entistä kotia itsekin. (Muuttolintulapsi)

Ja lapsi joutuu itse raivaamaan tiensä pois ikävästä.

Hän kiukutteli vanhempiensa varovaisen hiljaisuuden rikki polkemalla jalkaa ja huutamalla kovaan ääneen sen, mistä ei saanut puhua.--Äiti pyysi anteeksi sitä, että Eemi oli joutunut ikävöimään mummoa yksin. Äitiä oli pelottanut puhua mummon kuolemasta. Hänelläkin oli murhemöykky sisällään. (Surusaappaat)


Kirjoissa kuvataan vahvoja tunteita todentuntuisesti, mutta kaikesta pahasta olosta huolimatta tarinat ovat toiveikkaita, sillä siitä on mahdollista päästä eroon. Vaikka aikuiset välillä saattavatkin unohtaa, että lapset tuntevat ihan yhtä voimakkaasti kuin hekin.

Molemmat kirjat ovat todella upeita sekä tekstin että kuvituksen puolesta. Nämä kirjat haluaisin ehdottomasti saada meidän omaan lastenkirjahyllyymme.


Päivi Franzon - Sari Airola: Surusaappaat (Lasten Keskus 2006)
Päivi Franzon - Sari Airola: Muuttolintulapsi (Lasten Keskus 2007)



10. joulukuuta 2012

Toisena adventtina Touhulassa



Richard Scarryn luoma Touhula asukkeineen on varmasti monelle tuttu. Meillä ainakin Likka jaksaa kuunnella Touhulan tarinoita kerran toisensa jälkeen, eikä hän mielellään jätä viikonloppuisin telkkarista tulevia Touhulan arvoituksiakaan väliin. Tarinaa Touhulan joulukuusesta luetaan aina silloin tällöin vuodenajasta välittämättä. Mutta ei se mitään, sillä tarinahan sijoittuukin itse asiassa kesään.

Kissalan isä kurvaa tieltä Touhumarketin parkkipaikalle.
- Hyvää joulua! hän toivottaa ajaessaan valtavan kuusen ohi.
- Mitä sinä oikein höpiset, isä? Helmi ihmettelee.
- Nythän on kesä!
Kissalan isä vilkaisee kelloaan.
- Voin kertoa teille kuusen tarinan nopeasti ennen kuin käymme kaupassa.

Ja niin isä-Kissala kertoo tarinan kuusesta, joka alun perin oli hänen joululahjansa isoisoisältään. Pojan ja kuusen kasvaessa sille piti miettiä uusi sijoituspaikka, ja poika istutti sen kauas Touhulan keskustasta, eräälle suurelle pellolle. Kaupunki kuitenkin kasvoi vähitellen, ja pian tarvittiin paikka marketille. Eräs kuusi vain seisoi tiellä. 

Kertomus liittyy jouluun muullakin tavoin kuin vain sillä, että kuusi oli joululahja. Se nimittäin huipentuu eräänä jouluaattona:

Aattona pyrytti lunta taivaan täydeltä, ja koko Touhula hautautui kinoksiin. Iltapäivään mennessä tiet olivat kadonneet näkyvistä, eikä autolla ajamisesta tullut enää mitään.

Tarvoimme Kissalan äidin kanssa lumen halki kuusen luo laulamaan joululauluja ystäviemme kanssa.

Silloin lumen paino sai sähköpylväät kaatumaan. Touhulaan laskeutui täydellinen pimeys.

Yhtäkkiä pimeydestä kiiri avunhuuto. Pormestari Kettunen oli pulassa!

Tarinassa koetaan joulun ihme ja se ilmentää minusta muutenkin joulun tunnelmaa ja sanomaa tehokkaasti. Jouluhan on yhdessäolon aikaa, ja jouluna jos milloin, autetaan lähimmäisiä.

Tämä kirja oli hyvä kirppislöytö.


Richard Scarry: Touhulan joulukuusi (Tammi 2007)
Englanninkielinen alkuteos: Father Cat's Christmas Tree (2003)
Suomentanut Sari Kumpulainen

2. joulukuuta 2012

Ensimmäisenä adventtina alkaa matka joulun taloon


Ensimmäisen adventin kunniaksi kaivoin joitakin jouluaiheisia kirjoja esille. Osa niistä majailee vuoden ajan vaatehuoneessa, mutta sieltä ne joka vuosi haetaan luettavaksi tähän taianomaiseen aikaan. Tänään taikaa lisää se, että maa on valkoinen ja lunta satelee koko ajan lisää.


Lumisade

                                              Maailma alkaa laulaa! 
Maailma laulaa valkeaa ääntä
helmen ääntä
pumpulin ääntä
valkean kyyhkysen ääntä.


                                                   Unta pitkin putoaa
valkoinen soiva verho,
silkkikellojen hiljaisuus.


Hannele Huovin runoista ja saduista koottu kirja Matka joulun taloon on juuri sopivaa luettavaa joulua odotellessa. Kaikissa kirjan teksteissä on ihana tunnelma, rauhallinen ja kaunis. Ne huokuvat tärkeintä joulun sanomaa: yhdessäolon lämpöä ja kiireettömyyttä. Saduissa ja runoissa seikkailevat metsän eläimet sekä tontut Tosi Pikkuinen ja Sinipikkuinen. Kun päästään perille, jouluun, aletaan kertoa tarinoita enkeleistä ja Kristuslapsesta.

Tämä kirja on minusta täydellinen. Ensinnäkin rakastan joulua. Pidän myös hirmuisesti kirjan molempien tekijöiden töistä. Hannele Huovin tekstit ovat aivan ihania. Samalla adjektiivilla voi kuvailla myös Virpi Talvitien kuvituksia. Ne ovat tässäkin kirjassa todella onnistuneita. En osaa sanoa Talvitien piirrostekniikasta juurikaan mitään muuta kuin että jälki on herkkää ja kaunista. Juuri täydellistä tähän kirjaan ja Huovin satujen ja runojen tunnelmaan.


Voi miten pyörivät pienet tontut Tuomas-Tontun ympärillä! Pyörivät kuin väkkärät, riippuivat hihoissa, kiskoivat hiippalakista, tanssivat ja huusivat:
- Vie, vie, Tuomas-Tonttu, viepä meidät Jouluun! Vie kiireesti, meillä on kiire Jouluun! Sinä tiedät, missä Joulu on, vie meidät sinne heti!
- Voinpa viedäkin, tuumi Tuomas-Tonttu.
- Mutta sinne on pitkä matka.

Näin alkaa matka kohti joulua sadussa Matka joulun taloon.


Mukavaa taivalta teille jokaiselle!



Hannele Huovi - Virpi Talvitie: Matka joulun taloon (Lasten Parhaat Kirjat 2001)
Kannen ja ulkoasun suunnittelu: Tuija Kuusela


12. marraskuuta 2012

Runoillen uuteen viikkoon



Luimme Likan kanssa Laura Ruohosen runoteoksista Allakka pullakka ja Yökyöpelit julkaistun yhteisniteen. Runot olivat meille aiemmin tuttuja vain osin, sillä kävimme muutama vuosi sitten Helsingin kaupunginteatterissa katsomassa näihin runokokoelmiin perustuvan lastennäytelmän Yökyöpelit. Siinä pääosia esittivät Agenttinero Naruna Martti Suosalo ja Päätäi Väätäisenä Seela Sella. Likan mielestä näytelmän ehdottomasti paras laulu oli Allakka pullakka ja se kirvoitti makeimmat naurut runojakin luettaessa. Alla on myös muutama muu mieleen jäänyt runo:


Allakka pullakka

Allakka pullakka munamakaroni,
laulaa paksu Paco ja höyryy mikrofoni:

Ooooo makaroni!

Allakka pullakka munamakaroni,
pyörii pinkeitten pimujen pyllysilikoni:

Ooooo makaroni!

Allakka pullakka munamakaroni,
höyryy paksu Paco ja laulaa mikrofoni:

Ooooo makaroni!

(Ruohonen: Allakka Pullakka)

**

Agenttinero Naru

Agenttinero Narulla
on laite, jolla voi vakoilla
vedessä, maassa ja ilmassa,
unissa, kuussa ja autossa.

Hän hiipii hämää ja kiikaroi,
nuuskii valvoo raportoi,
urkkii uuttaa levitoi:
Kaiken selville saada voi
Agenttinero Naru!

Mestarietsivä Narulla
on sata sala-asua
ja salapuhekoodia.

Haish hoish heis
hoish loodia
iidia shh iidia shh
oodia
(Tämä salasanoma tarkoittaa:
LITRA MAITOA.)

(Ruohonen: Yökyöpelit)

**

Päätäi Väätäisen päiväkoti

Päätäi päiväkodin perusti,
lapsia sinne houkutteli:
"Saat karkkia, limua makeaa,
jos voin päässäsi asustaa."

Lapset ensin täitä totteli,
kun se korvan takaa kutitti.
Pian muuttui kuitenkin meininki,
kun täi oikean karvansa paljasti:
"Sulje silmäsi, niin tulee pimeä,
että voin susta verta imeä!"

Pate joutui paniikkiin,
heitti pipon viemäriin!
Kaikki muut juoksi apteekkiin
ja Päätäi Väätäisen päiväkoti tuhottiin!

(Ruohonen: Yökyöpelit)

**

Syviin vesiin

Syviin vesiin
mureenan pesiin
sukellan öisin.

Meri on hiljaa
taivas on musta
tähdet täynnä kaipausta.

(Ruohonen: Allakka Pullakka)


Ruohosen runot ovat humoristisia ja ne kertovat usein jonkin tarinan. Runot eivät ole aikuisenkaan mielestä tylsiä, vaan niissä on myös sellaisia merkityksiä, hauskoja yhteyksiä, jotka oikeastaan vain aikuinen voi ymmärtää. 

Erika Kallasmaan kuvitus on värikäs ja yksityiskohtainen. Kuvituksen avulla lapsi saa enemmän runoista irti. Kuvat eivät kuitenkaan vie huomiota runoilta vaan nimenomaan tukevat niitä, niiden ymmärtämistä.

Täytyy vielä sanoa, että lukiessamme kokoelmaa ensimmäisen kerran, emme oikeastaan kumpikaan (minä ja Likka) varsinaisesti ihastuneet runoihin. Olivat ne toki hauskoja, mutta Yökyöpelit-näytelmästä tutut runot naurattivat enemmän. Olemme kuitenkin palanneet runoihin monta kertaa ja löytäneet uusia suosikkeja vanhojen tuttujen tilalle. Ehkä on niin, että runot vaativat monta lukukertaa. Ne tarttuvat kiinni ja jäävät jonnekin takaraivon tietämille hautumaan. 


Laura Ruohonen - Erika Kallasmaa: Allakka Pullakka / Yökyöpelit -yhteisnide (Otava 2011),
joka sisältää aiemmin julkaistut kirjat Allakka Pullakka (2004) ja Yökyöpelit (2008)


10. marraskuuta 2012

Ystävän vuoksi


Pääsen vihdoin korkkaamaan Lukudiplomi-haasteen täällä Leppislampunkin puolella! Olemme itse asiassa lukeneet jo kaksi diplomilistallamme olevaa kirjaa, mutta olkoon tämä postaus pyhitetty niistä toiselle, Sari Airolan Mia Tiu ja sata sanaa -kuvakirjalle.




Mia Tiu on pieni, Kowloonissa asuva kiinalaistyttö. Mian pää on täynnä tarinoita, mutta hän ei puhu, mistä hänen äitinsä on hyvin huolissaan. Innostaakseen tytärtään puhumaan äiti hankkii Mialle lintutorilta lemmikkilinnun, joka saa nimekseen Vai Ti. Linnusta onkin paljon iloa, kunnes eräänä päivänä se sairastuu ja sen kunto huononee pikkuhiljaa. 

Päiviä kului paljon, melkein sata, luulen. Vai Ti alkoi menettää höyheniään, yksi kerrallaan ne leijailivat sen kodista meidän lattialle. Niiden hehkuvan punainen väri haalistui. (En oikein pidä vaaleanpunaisesta!) Vai Tin puheetkin lyhenivät, niistä tuli pelkkiä huomenia ja hyviäöitä. Huolestuin todella.

Mian on pakko viedä Vai Ti hoitoon, Hoi Van klinikalle. Ongelmana vain on se, että Mian pitäisi selviytyä sinne yksin, ilman apua ja nopeasti. Miten pieni, puhumaton tyttö onnistuu löytämään klinikan ajoissa, kun matkan varrella pitäisi matkustaa niin metrolla kuin raitiovaunulla ja onnistua vielä ylittämään maailman suurin tie?

Meidän perheessämme kirja sai hieman ristiriitaisen vastaanoton. Minä ihastuin siihen varauksetta. Airolan aasialaisvaikutteinen kuvitus on yksinkertaisesti aivan upea. Pidin myös tarinasta, joka etenee vaivatta ja kertoo tärkeistä asioista, kuten ystävyydestä ja pienen tytön rohkeudesta. Kirja tutustuttaa sivumennen myös kiinalaiseen kulttuuriin. Niin ja henkilöiden nimet ovat oivaltavia! Kaikesta kirjan hienoudesta innostuneena olinkin harmissani, ettei Likka oikein lämmennyt sille. Häntä suretti Vai Tin sairaus ja Mian yksinäisyys. Hän ei myöskään pitänyt kirjan kuvituksesta. Hänen mielestään se oli outo (Likan omin sanoin). Olisivatko syynä sitten nuo aasialaisvaikutteet? Tarina taisi kuitenkin - loppujen lopuksi - häneen upota, sillä olemme lukeneet kirjan jo pariin otteeseen.


Sari Airola: Mia Tiu ja sata sanaa (WSOY 2006)