30. tammikuuta 2012

Likan lempparit: pelit osa 1

Koska blogi toimii muistikirjana itselleni, ajattelin kirjoitella tänne erilaisia Likan tämänhetkisiä lempparijuttuja. On sitten mukava myöhemmin muistella, mistä Likka viisivuotiaana piti.

Aloitetaan yhdestä Likan lempparipuuhasta, nimittäin lautapeleistä. Jos hän ei pyydä lukemaan, niin sitten: "Voitaisko pelata jotain?" Meille onkin muutaman vuoden peli-innostuksen aikana kertynyt melkoinen pino erilaisia pelejä. Tässä siis Likan mielestä niistä parhaita. Jaan pelipostauksen kahteen osaan, koska tekstistä tulisi muuten turhan pitkä.


Ensimmäisenä mainittakoon klassikkojen klassikko Afrikan tähti (Peliko). Likka halusi tämän pelin niin kovasti, että osti sen omilla rahoillaan, koska sitä ei synttäripaketeista kuoriutunut. Sitä onkin pelattu ahkerasti. Pelin idea on varmaankin kaikille tuttu: matkustetaan ympäri Afrikkaa Afrikan tähti -timanttia etsien. Matkaa hidastavat erilaiset rosvot, ikävät paikat ja rahojen loppuminen. Lisää rahaa voi saada löytämällä muita, pienempiä timantteja. Peli on suht yksinkertainen ja sopii jo vaikka neljävuotiaille, jos keskittymiskykyä riittää.


Vuosi sitten jouluna pukki toi Likalle Junior Alias -pelin (Tactic/Nelostuote). Kyseessä on lasten versio tavallisesta Aliaksesta (joka on btw yksi lempipeleistäni). Normialiaksesta junior eroaa siten, että jokaisessa kortissa on yksi selitettävä sana ja myös kuva siitä. Peliä voi siis pelata sellainenkin lapsi, joka ei vielä osaa lukea. Tällöin on kuitenkin hyväksyttävä lapsen selittämistä sanoista se, mitä hän on tarkoittanut eikä välttämättä kortin esittämää. Korteissa on esimerkiksi sana nainen, mutta kuva näyttää ennemminkin mummolta. Lapsi siis yleensä selittää mummoa ("tää on sellanen vanha akka"). Tämän pelin tuoksinassa olemme viettäneet monta ratkiriemukasta hetkeä, minkä takia Likka tämän pelin lemppareihinsa kuuluvaksi varmaan nimesikin.
Vinkki: Peli toimii hyvin myös suomen kielen opettelussa.


Melko uusi tuttavuus, mutta silti jo paikkansa lemppareiden joukossa vakiinnuttanut, on Richard Scarryn Busytown eli Touhula-peli (Tactic/Nelostuote). Peli on valittu viime vuonna Vuoden lastenpeliksi. Joku muukin siitä siis pitää. Pelissä kaikki osanottajat toimivat joukkueena, jonka tarkoituksena on päästä pikniksaarelle ennen kuin possut syövät kaikki eväät. Kukaan ei siis yksin voita tai häviä, mistä peli saakin hurjasti plussaa. Likan ja vanhempien mielestä tämä peli on harvinaisen hyvä, joten myös kolmevuotias kummityttömme sai pelin joululahjaksi. Hän ei kuitenkaan kuulemma vielä oikein jaksa siihen keskittyä. Ehkäpä peli toimii parhaiten yli neljävuotiailla. 



Linkkivinkki: Lautapeliopas

22. tammikuuta 2012

Hei, meillä lorutellaan!



Hikkori tikkori toikki.
Hiiri kelloon loikki.
Kello meni poikki
ja hiiri pois loikki.
Hikkori tikkori toikki.
 
Olen odottanut kuin kuuta nousevaa, että pääsen loruttelemaan Pikkuveljen kanssa. Nyt siinä alkaa vihdoin olla jotain järkeä. Olen surkea keksimään mitään loruja tahi runoja omasta päästäni, joten taivaan kiitos Kirsi Kunnaksesta. Meidän perheen ehdoton suosikki vauva-aikana on ollut Kunnaksen Tiitiäisen runolelu -katselukirja. Se sisältää 15 ihanaa lorua, joihin Christel Rönns on tehnyt kuvituksen. Kuvat ovat hauskoja ja värikkäitä, ja niistä voi keksiä lisää kertomista (jos on kekseliäämpi kuin minä). Jopa nelikuinen Pikkuveli katselee kuvia mielellään.

En nyt mene siihen, kuinka tärkeää loruttelu - ja ylipäätään lukeminen - on lapsen kielen kehityksen kannalta. Lorut opettavat paljon siitä, miten kieli toimii ja muistuttavat siitä, että kielellä voi leikkiä. Tämä kirja on ihan ehdoton jokaiselle vauvaperheelle (vink, vink). Kannan asiassa oman korteni kekoon ja vien usein Tiitiäisen runolelun vauvalahjaksi. Tälläkin hetkellä kaapissa odottelee muutama uutta kotia.


Kirsi Kunnas - Christel Rönns: Tiitiäisen runolelu (WSOY 2005 [2002])

21. tammikuuta 2012

Hirviö aakkostarinoiden pauloissa

Suna Vuoren kirjoittamat ja Katri Kirkkopellon kuvittamat hirviökirjat ovat meidän perheen suosikkeja. Likka tykkää hauskoista teksteistä, kuten Äitikin. Kuvituskin on onnistunutta ja tukee tekstin sanomaa. Kirkkopellon hirviöt ovat hirviön näköisiä, mutteivät kuitenkaan lapselle liian pelottavia vaan sympaattisia ja jopa inhimillisiä.

H niin kuin hirviö -kirjassa pieni Odysseus-hirviö opettelee kirjaimia aakkostarinoiden avulla. Tarinat ovat aakkostarinoita sillä tavalla, että niissä on paljon aina kulloinkin opeteltavaa kirjainta:

Arvaamatta kajahtaa karmea parahdus aaveenkalvaassa aamussa. "Auttakaa, karvakallot!" parkuu raavas hirviövaari. "Raastakaa minut irti!"

Aikuista - tai ainakin minua - ilahduttavat hirviömaailman viittaukset antiikin Kreikan ja Rooman mytologioihin. Niiden avulla saadaan käsiteltyä suomen kielelle harvinaisemmatkin kirjaimet.

Pikkuinen hirviö on kovin pohdiskeleva ja kirjassa käsitellään mm. sitä, mikä elämässä on totta, kirjainten merkitystä elämään ja vapauttakin. Likka pitää enemmän hassuista tarinoista, mutta minun lempikohtani on tämä:

- Mutta kirjaimet ovat kyllä jännittäviä. Opettaja sanoi, että ne saavat nauramaan ja itkemään, toivomaan ja pelkäämään, uskomaan ja epäilemään. Niillä voi tehdä vaikka mitä!
- Paitsi halata, sanoo äiti ja sulkee Odysseuksen syliinsä.
- Ja arvaa mitä, nuori hirviö mumisee äitinsä kainalosta. - Opettaja kertoi, että sana 'koulu' on alunperin kreikkaa ja tarkoittaa vapautta.
- Sehän on mitä sopivinta, äitihirviö huudahtaa. - Vasta sitten kun osaa ja tietää tarpeeksi, on vapaa tekemään mitä haluaa.
- Vaikka seikkailemaan? Odysseus kysyy toiveikkaasti.
- Vaikka seikkailemaan, vastaa äiti.


Katri Kirkkopelto - Suna Vuori: H niin kuin hirviö  (WSOY 2007)

18. tammikuuta 2012

Karkaava Ratikka

Viime kirjastokäynnillä kotiin kannettiin muutakin kuin Heinähattuja ja Vilttitossuja. Äiti bongasi esittelyhyllystä kirjan, jonka on jo pitkään halunnut lukea: Annina Holmbergin kirjoittaman ja Virpi Talvitien kuvittaman Karkausyön ratikkamatkan. Aivan mieletön kirja!


Kirja kertoo kuinka karkausyönä kaupunki on Ratikan. Se voi mennä minne tahansa ja tehdä mitä tahansa. Ennen kaikkea kirja kertoo ihanasta Helsingistä.

Karkausyönä kaikki on ylösalaisin.
Pöllöt nukkuvat, murmelit valvovat.
Linnanmäki on auki, Nukkumatin maa kiinni.
Karkausyö koittaa vain joka neljäs vuosi.
Karkausyönä kaupunki ei kuulu ihmisille.


Likka ei ehkä ihan lämmennyt kirjalle yhtä paljon kuin äiti, vaikka Helsinki onkin vanha kotikaupunki myös hänelle. Paikat eivät kuitenkaan olleet niin tuttuja. Toisaalta tästä kirjasta on ollut puhe monta kertaa sen lukemisen jälkeen. Jotakin jäi siis lapsenkin mieleen.

Parasta kirjassa on sen kieli. Lauseet ovat hienoja ja vähintään yhtä värikkäitä ja iloisia kuin kuvatkin. Teksti on jaoteltu kaupunginosien mukaan: Ratikka käy Kauppatorilla, Katajanokalla, Töölössä, Linnunlaulussa, Hietaniemessä, Ullanlinnassa, Käpylässä ja Kalliossa. Kaupunginosalukuja voisi kuvailla jopa jonkinlaisiksi proosarunoiksi. Kalliossa:  

Ratikka tajusi, että kukillakin oli tunteet.
Se oli pitänyt niitä vain silmäniloina, mutta tavattuaan
puut, linnut, aaveet, eläimet, käpylehmät, patsaat ja muut
karkausyön vaeltajat se ymmärsi, että kaupungin henki
syntyi juuri tunteista.

Ja kuinka sopivaa onkaan, että lastenkirja Helsingistä loppuu rakkaudentunnustukseen: Sillä paitsi toisiaan, ne rakastivat kaupunkiaan, joka hengitti jo kevättä. Ja sen kaupungin nimi oli Helsinki.

Annina Holmberg - Virpi Talvitie: Karkausyön ratikkamatka - Lastenkirja Helsingistä (WSOY 2010)

10. tammikuuta 2012

Pipsa hoitaa hommat

Markus Majaluoma: Taiteilijaelämää - Pipsa ja Herra Pompidoun kiertävä sirkus (WSOY 2007)

Markus Majaluoman Pipsa ja Herra Pompidoun kiertävä sirkus -kirja kertoo pienestä, tomerasta Pipsa-tytöstä, joka lähtee maalle sukulaisiin, tarkemmin sanottuna sedilleen. Jo ensimmäisellä sivulla setien kerrotaan olevan "vähän sellaisia tapauksia". 

Pipsan sedät, Pompidou, Puuronen ja Svingi, ovat sirkustaiteilijoita, joilla on rikkinäiset vaatteet, sotkuinen sirkusauto ja paljon maksamattomia laskuja. He ovat laiskoja ja saamattomia, ja heidän esityksensäkin on keskeneräinen. Pipsa kuitenkin tarttuu toimeen, vetää siivoushanskat käsiinsä ja potkii sedät töihin, vaikka he yrittävät eri tavoin niistä luistaa.


Kirjassa tomera lapsi panee aikuisten elämän ja ongelmat järjestykseen. Myös lapsi voi siis auttaa aikuista. Takakannessa luvataankin vastakohdilla leikittelyä. Sirkuslaisilla on oma elämäntapansa: huoletonta eloa joenrannassa, mutta se kuitenkin muuttuu Pipsan myötä - ainakin osin. Sedät oppivat hieman järjestelmällisyyttä ja sen, että hommat toimivat, kun kukin tekee osansa ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen.

9. tammikuuta 2012

Hoplaa!

Viime vuonna ensimmäisen blogikirjoituksen otsikko oli sama - ja niin tietysti aihekin sen myötä : Hoplop-reissu. Seuranakin oli sama ystäväperhe. Tällä kertaa kuitenkin vierailimme ensimmäistä kertaa Itä-Helsingin Hoplopissa.

Käymme sisäleikkipuistossa aina silloin tällöin, koska Likka siellä tykkää käydä. Useimmiten Likka saa kiipeillä telineissä ihan itsekseen, mutta hauskinta tietysti on, jos on joku kaveri mukana. Onhan se paljon kivempaa kilpailla siitä, kuka kiipeää ylimmälle tasolle nopeimmin tai uskaltaa laskea hurjimmasta liukumäestä. Yhdessä kaverin kanssa voi myös ajaa sähköautoa ja uskaltaa mennä trampoliineille tai pomppulinnaan, vaikka siellä on ihan vieraitakin lapsia.

Onneksi minun ei enää tarvitse kiipeillä Likan mukana, sillä hän on jo niin iso, ettei kaipaa äidin tai isän apua. Riittää, että istahdan sellaiseen paikkaan, josta voin seurailla, missä lapsi viilettää menemään. Huomattavasti rentouttavampaa kuin liian ahtaissa kiipeilytelineissä ryömiminen.

Uusi yritys

Aloitin tämän blogin itse asiassa jo vuosi sitten, mutta enpä päässyt tammikuuta pidemmälle. Yritetään nyt uudelleen. Aikaa tosin on - jos mahdollista - vielä vähemmän :) Viime vuonna blogin ideana oli kirjoittaa muistiin asioita, joista silloin lähes viisivuotias tyttäreni pitää. Nyt tilanne on hieman muuttunut: Likka on jo melkein kuusi ja meillä on myös syksyllä syntynyt Pikkuveli. Idea pysynee silti samana, mutta käsittelen molempien lasten ikäkausiin kuuluvia kirjoja, pelejä jne.

Tervetuloa seuraamme!