4. huhtikuuta 2012

Vuodenaikojen draamaa


Sinikka Nopolan kirjoittama ja Linda Bondestamin kuvittama Anna Talven outo viivytys - Satu niille, jotka ikävöivät vuodenaikoja inhimillistää vuodenajat ja esittelee ne, mutta kertoo sen lisäksi yhden tarinan siitä, miksi lumisia talvia ei enää ole. Tosin muutama viime talvi on ollut lumimäärältään jopa valtaisa. Kirja lieneekin kirjoitettu jonkin vähälumisen tai lumettoman talven jälkeen.

Koko kaupunki odotti. Pulkat ja kelkat oli asetettu talojen edustalle, luistimet oli terotettu ja sukset vahattu. Kaupungin asukkaat olivat pukeutuneet pörheisiin talvivaatteisiin ja alkaneet syödä tukevia talviruokia. Ikkunoihin oli kiinnitetty lumikiteitä jäljitteleviä paperitähtiä, ja näyteikkunoissa pahvilumiukot tuijottivat kaupunkilaisia.
Kaupunki oli odottanut jo kaksi kuukautta. "Anna Talvi, hyvänen aika!" asukkaat huudahtelivat toisilleen. He puhuivat rauhallisesta ja luotettavasta neidistä, jolla oi ollut tapana vierailla säännöllisesti kaupungissa.  

Kaupungissa odotetaan talvea, jonka neiti Anna Talvi on säännöllisesti tuonut. Talven sisarpuoli Hortensia Syksy alkaa olla jo väsynyt työntekoon ja ärsyyntynyt sisarpuoleensa. Etenkin kun käy ilmi, että Anna Talvi viettää aikaansa pirtelöbaarissa yhdessä keikailevan Kimmo Kesän kanssa. Kesä yrittää viivyttää talven tuloa liehittelemällä Talvea ja yrittämällä saada kesäkissaansa hoitoon. Kaikki muut tuntuvat tietävän, että Kesä on vain huikentelevainen oman edun tavoittelija, jolla on tyttöystävä Kanariansaarilla, jonne hän sitten lentääkin. Kaikkien onneksi Talvi pystyy unohtamaan Kesän erään herra Tuulen ansiosta.

Minun on melko vaikea hahmottaa kenelle, minkä ikäiselle tämä kirja on suunnattu. Likka ei pitänyt tästä alkuunkaan, ja itsellenikin tuotti melkoisia vaikeuksia lukea kuusivuotiaalle ihmissuhdedraamaa, jossa joku joutuu höynäytetyksi, vaikka lopulta onni löytyykin.

On kirjassa paljon hyvääkin. Nopolan tekstin sujuvuuteen ja toimivuuteen voi aina luottaa (vaikka tarina tökkisikin) ja Bondestamin kuvitus on värikäs ja tekstiä tukeva. Pidän myös paljon siitä, että vuodenajoista on tehty ihmisiä, joiden kuvaus osuu hyvin yhteen vuodenajan piirteiden kanssa: Hortensia Syksy tuo esiin totuuden riisumalla puut lehdistä eikä hän pelkää mitään; Anna Talvi on vakava ja vähäeleinen, herkkä ja saavuttamaton; Rouva Kevät on primadonna, joka haluaa säväyttää ja saada ihmiset katsomaan häikäisevää esitystään; Kimmo Kesä taas on pinnallinen, ihailua janoava.

Osallistun kirjalla Lasten linnoitus -haasteeseen.

Sinikka Nopola - Linda Bondestam: Anna Talven outo viivytys - Satu niille, jotka ikävöivät vuodenaikoja (WSOY 2008)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti